Tienaa rahaa blogilla

Blogilla ansaitseminen on helppoa. Mikäli blogisi on edes hieman suositumpi, olet varmasti saanut jo yhteydenottoja innokkailta mainostajilta. Varsinkin muoti- ja lifestyleblogit ovat suosittuja yhteistyökumppanien keskuudessa – sellaisissa kun on mahdollista kertoa melkein mistä tahansa.

Mitä sitten voisit blogisi avulla saada? Perinteisiä ovat lahjakortit, alennuskoodit, tuotenäytteet ja kutsut bileisiin. Sekä tietysti lukijoita, mainetta ja kunniaa. Mainosten avulla voit ansaita myös rahaa.

Mainostajat ja yhteistyökumppanit eivät välttämättä vaadi häiritseviä, vilkkuvia bannereita. Hyvin harvoin sinun tarvitsee myöskään sitoutua pitkiin ja kahlitseviin mainostussopimuksiin joissa joudut mainitsemaan sponsorisi jokaisessa artikkelissa. Useiammat mainostajat Suomessa ymmärtävät, että he eivät motivoi bloggareita kirjoittamaan kahlitsemalla heitä.

Mainostajat haluavat yleensä vain hieman näkyvyyttä tuotteelleen. Tällöin molemmat osapuolet voittavat. Näkyvyyttä voi olla muutama linkki yhteistyökumppanisi sivuille, tuotenäyte jonka testaat ja esittelet sitä tai sitten yksinkertaisesti vain kerrot mainostajan tuotteista tai toiminnasta. Tapoja on monia, mutta blogillasi voit ansaita!

Alkuun blogilla ansaitsemisessa

  • Tuo blogissasi esille kuinka moni sitä lukee aktiivisesti
  • Tuo blogissasi esille yhteystietosi (sähköpostiosoite riittää!)
  • Ota rohkeasti yhteyttä yrityksiin joiden kanssa haluaisit tehdä yhteistyötä
  • Tuo blogissasi esille yhteistyöhalukkuutesi, jotta mainostajat voivat ottaa myös yhteyttä sinuun

Lue myös miten tienaat blogilla rahaa kumppanuusmarkkinoinnin avulla.

Kommentoi Facebook-tunnuksilla

kommenttia

Yksi kommentti artikkeliin ”Tienaa rahaa blogilla

Vastaa käyttäjälle Ville Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.