Oivahymy.fi – parasta sosiaalipornoa 2013

Oivahymy.fi on Elintarviketurvallisuusviraston Eviran uusi palvelu, jonka tarkoituksena on jakaa terveystarkastajien havaintoja myös kuluttajien tietoisuuteen. Oiva-arvosanat tulevat näkyviin tarroilla myös elintarvikehuoneistojen liiketiloihin, mutta arvosanoja pystyy selaamaan myös Oivahymy.fi-palvelusta.

Palvelu on mielestäni varsin loistava, sillä kuunneltuani putkimieskaverini tarinoita kebab-ravintolan arkkupakastimen alla mädäntyvistä kebab-jämistä ja todistettuani useampaa ravintolakäynnin yhteydessä puhjennutta ruokamyrkytystä, itseäni ainakin kiinnostaa miten elintarvikehuoneistoissa käsitellään ja säilytetään ruokaa.

Mutta erityisesti Oivahymy.fi:ssä kiinnostaa sosiaaliporno.

Oivahymy.fi osoittaa, että Suomessa ei erityisen paljon laiminlyödä asioita ruuanvalmistuksessa. Toinen antikliimaksi on se, että useimmat terveystarkastajat eivät selkeästi ole kiinnostuneita mistään verbaalisesta hulluttelusta raportteja kirjoittaessaan. Arkistojen kätköistä kuitenkin löytyy varsinaisia aarteita. Kesän hiljentämän liiketoiminnan vuoksi vietin tänään useamman tunnin Oivahymyn parissa. Ohessa parhaita paloja.

Amica, Auraprint

Pullataikinat oli suojattuna bioska -roskapusseilla.

Auranmaan Leipä 

Kahvilan työntekijällä ei ollut mukanaan hygieniaosaamistodistusta, joten sitä ei voitu tarkistaa. Kahvilan työntekijä kertoi, että hygieniaosaamistodistus on leipomolla. Karjalanpiirakoita säilytettiin huoneenlämmössä muovipusseissa. Koska valmiiksi pakatuissa karjalanpiirakoissa ei ollut minkäänlaisia pakkausmerkintöjä, ei voida sanoa onko kyseessä päivän tuote, jota voidaan säilyttää päivä huoneenlämmössä vai pitempi aikainen kylmässä säilytettävä leipomotuote. Kylmäalustan päällä olevan maidon ja kerman lämpötila oli mittaushetkellä 20,6C. Kylmälaitteiden lämpötilamittauksia ei ole tehty, eikä kirjattu. 

Kahvilan työntekijällä ei ollut tietoa leipomotuotteiden ainesosista kysyttäessä. Kahvilasta ei myöskään löytynyt myynnissä olevien leipomotuotteiden ainesosaluetteloita. Pakkausmateriaaleja säilytetään kassan alapuolella olevassa avokaapissa, jossa ne on lähellä lattian rajaa ja pääsevät pölyyntymään ja likaantumaan. Valmiiksi pakatuissa leipomotuotteissa ei ollut laisinkaan pakkausmerkintöjä. Kahvilasta ei löytynyt myöskään irtomyynnissä olevien leipomotuotteiden ainesosaluetteloja. Kahvilantyöntekijä kertoi ainesosaluetteloiden olevan hänen päässään. Kysyttäessä hän ei kuitenkaan osannut kertoa, mitä yksittäiset leipomotuotteet sisältävät. Vanhat leipomotuotteet palautetaan takaisin leipomoon. Kahvilan työntekijällä ei ollut tietoa, mitä niille sen jälkeen tapahtuu.

Kahvilan asiakastiskin yläpuolella olevat valaisimet eivät olleet kuvullisia. Asiakastiskin kylmävitriiniin oli vedetty sähköt suoraan lattian poikki teippaamalla sähköjohto lattiaan kiinni. Keskelle lattiaan teipattu sähköjohto vaikeuttaa lattian puhtaanapitoa ja voi myös olla sähköturvallisuusriski. Kahvilan katossa oli poistoilmaventtiilin ympärillä kosteusvauriojälkiä. Poistoilmaventtiili oli likainen. Kahvilassa oli 30 ap ja 2 asiakaswc:tä. Miehille ja naisille ei kuitenkaan ollut ns. omia wc-tiloja, vaan wc-tilat olivat ns. unisex-mallia. Asiakaswc-tiloissa ns. avoroskikset, joiden hygieenisyys kyseenalaista. Wc-tilojen valaisimista puuttui kuvut. Suurtalouskäyttöön tarkoitetun astianpesukoneen yläpuolella ei ollut ns. ilmanvaihdon kohdepoistoa, jonka johdosta astianpesukoneesta tuleva vesihöyry imeytyy astianpesukoneen yläpuolella olevaan alaslaskettuun huovitettuun välikattoon.

Osa kahvilan valokatkaisijoista oli osittain rikki, josta aiheutuu sähköiskunvaara.

Siivousvälinevarastossa ei ole ns. moppikoukkuja, jonka johdosta lastat ja mopit lojuivat likaisella lattialla. Siivousvälinevaraston lavuaarissa ja putkien päällä sekä oven rivoissa epämääräisiä likaisia siivousrättejä. Siivousvälinevaraston valaisimesta puuttuu kupu. Kahvilan työntekijät vastaavat siivouksesta. Varsinaista siivoustyösuunnitelmaa ei ole, mutta työntekijät siivoavat tilat tarpeen mukaan. Ulko-ovia pidetään avoinna, jonka johdosta pöly ja kärpäset pääsevät ulkoa sisätiloihin.

Kahvilan työntekijä ei pessyt käsiään rahastuksen jälkeen. Käsienpesupisteissä ei käytössä käsidesiä. Kahvilan työntekijällä ei ollut minkäänlaista työasua, vaikka hän tekee paikan päällä helposti pilaantuvia täytettyjä sämpylöitä. Kahvilan työntekijää ei erota vaatetuksesta kahvilan asiakkaista. Kahvilan työntekijä kertoi, että kaikki työasut jäivät Auranmaan Leivän Piispanristin myymäläkahvilaan, joka myytiin ulkopuoliselle yrittäjälle. Kahvilan työntekijällä, joka tekee päivittäin mm. täytettyjä helposti pilaantuvia sämpylöitä ei ollut salmonellatodistusta. Kahvilan työntekijä kertoi, että hän on käynyt salmonellatestissä, mutta tulokset eivät vielä ole tulleet. Kahvilasta ei löytynyt omavalvontasuunnitelmaa, jonka johdosta sitä ei voitu tarkistaa. Kahvilan työntekijä kertoi, että omavalvontasuunnitelma on leipomolla Aurassa. 

China Market

Henkilökunnan näkemys siisteydestä ja hygieenisyydestä poikkeaa huomattavasti terveystarkastajan näkemyksestä asioista. Henkilökunnalla ei minkäänlaista käsitystä hygieenisistä toimintatavoista. Henkilökuntaa ei erota asiakkaista vaatetuksen perusteella, koska henkilökunnalla ei ole laisinkaan työvaatteita. Tiloissa ei myöskään henkilökohtaisia pukukaappeja työntekijöille. Käsihygienia todennäköisesti unohdettu tyystin, koska käsienpesupisteen edessä oli niin paljon tavaraa, että käsienpesu on käytännössä mahdotonta. Lisäksi käsienpesulavuaarissa oli tavaroita, jotka estävät käsienpesulavuaarin käytön. Terveydentilan selvityksiä ei ole tehty China Market:in työntekijöille, eikä terveydentiloista ole pidetty kirjanpitoa.

Elintarvikkeiden vastaanotto ja kuljetus vaarantaa helposti pilaantuvien elintarvikkeiden turvallisuuden. Helposti pilaantuvat kylmässä säilytettävät elintarvikkeet oli jätetty tuntikausiksi firman omaan kuljetusautoon ovet levällään, jonka johdosta kylmässä säilytettävien elintarvikkeiden lämpötila oli yli 20C. Kaikilla China Market:in työntekijöillä ei ollut hygieniaosaamistodistusta mukanaan, jonka johdosta niitä ei voitu tarkistaa. Omavalvonnan lämpötilakirjauksia tehty viimeksi 17.10.2012, jonka jälkeen seuranta on lopetettu. Suurin osa pakasteista jäähileessä, joka viittaa tuotteiden sulamiseen kuljetuksen ja varastoinnin aikana. Pakastimet umpijäässä. Osa pakasteista mennyt vanhaksi jo vuosia sitten. Pakastimet ja muut kylmälaitteet liian lämpimiä. Osa huoneenlämmössä säilyvien elintarvikkeiden parasta ennen merkinnöistä useita vuosia vanhoja. Elintarvikkeita säilytetään likaisilla hyllyillä ja lattioilla.

China Market:in seinissä kosteusvauriojälki¿. Elintarvikehuoneiston rakenteet ja pintamateriaalit huonokuntoisia. Siivousvälinevarasto poistettu tarpeettomana. Osa elintarvikehuoneiston valokatkaisijoista irti seinästä, josta aiheutuu sähköturvallisuusriski. Suurin osa sähköjohdoista kulkee jatkojohtoina tai pinta-asennuksina. Osa sähköjohdoista katkaistu, eikä tietoa kulkeeko niissä virta. China Market:ssa paljon vanhentuneita elintarvikkeita, joista on tullut lukuisia asiakasvalituksia. Osasta tuotteista puuttuu tieto säilyvyysajasta, koska tuotteissa ei ole minkäänlaisia pakkausmerkintöjä. China Market:sta on tullut ympärist¶terveysviranomaisille kymmeniä ellei satoja valituksia myynnissä olevista vanhoista elintarvikkeista. Oiva-tarkastuksessa havaittiin, että China Market:ssa on myynnissä vuosia sitten vanhaksi menneitä pakasteita, jotka ovat suuresta jäähile määrästä päätellen sulaneet ja jäädytetty uudestaan useita kertoja. Osa pakkaamattomista elintarvikkeista esillä pahvilaatikoissa lattialla.

China Market:in omassa kuljetusajoneuvossa (pakettiautossa) oli tarkastushetkellä selvää likaisuutta ja rikkonaisia rakenteita, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuuden. Kuljetusajoneuvossa ei ollut myöskään kylmälaitteita, vaikka ajoneuvolla kuljetetaan kylmässä säilytettäviä helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Tarkastuksessa havaittiin, että käytössä ei ole myöskään ns. kylmäboxeja helposti pilaantuville elintarvikkeille. China Market:ssa on ollut lukuisia elintarvikkeiden takaisinvetoja, mutta takaisivedoista ei ole laadittu kirjanpitoa eikä asiakirjoja ole säilytetty ns. omavalvontakansiossa. Koska omavalvontasuunnitelmaa ei myöskään tietokoneen kovalevyn rikkoutumisen johdosta enää ollut, ei omavalvontasuunnitelmassa luonnollisestikkaan oltu huomioitu takaisinvetotilanteita. Kylmäketju katkennut kuljetuksen aikana. Helposti pilaantuvat elintarvikkeet jätetty ovet auki olevaan kuljetusautoon tuntikausiksi. Helposti pilaantuvat elintarvikkeet olivat kuljetusautossa yli 20C. Kuljetusautossa ei jäähdytyslaitteita, vaikka autolla kuljetetaan helposti pilaantuvia kylmässä säilytettäviä elintarvikkeita ja pakasteita. Suomen- ja ruotsinkieliset pakkausmerkinnät puuttuivat lähes kaikista elintarvikkeista. Yrittäjä kertoi, että tiedot elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä olivat firman tietokoneen tuhoutuneella kovalevyllä, joten kaikki pakkausmerkinnät joudutaan kääntämään uudestaan suomeksi ja ruotsiksi.
Itse pakatuissa elintarvikkeissa ei minkäänlaisia pakkausmerkintöjä. Myöskään kolmansista maista tuoduissa kasviksissa ja vihanneksissa ei minkäänlaisia pakkausmerkintöjä.

China Market:in tilat eivät täytä lainsäädännön vaatimuksia rakenteiden osalta. Tuulikaapin kuramatto oli kulunut puhki. China Market:in etuovet ja takiovi olivat auki, jolloin kadulta tulee pölyä ja likaa elintarvikehuoneistoon ilmavirtojen johdosta. China Market.ssa myydään itsepakattuja elintarvikkeita, mutta pakkaustoimille ei ole osoitettu minkäänlaisia tiloja. Kylmiöiden ovenrivat rikki. Elintarvikehuoneiston puhtaanapitoa on selkeästi laiminlyöty. Elintarvikehuoneiston lattiat ovat pinttyneet ja likaiset. Elintarvikkeita ja astioita säilytetään suoraan elintarvikehuoneiston likaisilla lattioilla. Kalusteet, laitteet ja työvälineet eivät ole soveltuvia ja riittäviä elintarvikehuoneistoon toimintaan. Takatiloissa myrkyt, kemikaalit, roskat, pakkausmateriaalit, työvälineet jne. sulassa sovussa vierekkäin, joista aiheutuu kontaminaatiovaara. China Market:in tilat ovat liian pienet elintarvikkeiden tuotevalikoimaan nähden.

China Market:in myyntihyllyt kuluneet ja pinttyneet liasta. Hyllyjä ei tarkastuksen perusteella ole puhdistettu vuosikausiin. Elintarvikehuoneiston omavalvontasuunnitelma ei ollut tarkastettavissa, koska China Market:in omavalvontasuunnitelma oli ollut vain tietokoneen rikkoontuneella kovalevyllä. Pakkausmateriaaleja säilytettiin sisätiloissa lattioilla ja roskisten vieressä, josta aiheutuu ristikontaminaatiovaara. Kuljetuslaatikoita säilytettiin ulkona jätteiden vieressä haittaeläimiltä suojaamattomattomassa paikassa. Siivousvälinevarasto poistettu tarpeettomana.Siivousvälineitä liian vähän tarpeeseen nähden ja osa siivousvälineistä huonossa kunnossa ja likaiset.

Haittaeläintorjunnan tarpeellisuus tiedostettu ja haittaeläimiä on elintarvikehuoneistossa olevien myrkkyjen mukaan myös torjuttu. Myrkkyjen sijoitus elintarvikehuoneistossa voi kuitenkin vaarantaa tiloissa asioivien turvallisuuden. Jätteitä säilytettiin avoinna olevan takaoven vieressä ulkona. Isännöitsijältä tullut lukuisia huomautuksia asian johdosta. Pihalla nähty liikkuvan rottia ja hiiriä jätteiden vieressä. Asiasta huomautettu kymmeniä kertoja, mutta mitään korjauksia jätehuollon suhteen ei ole tullut.

Herburger Turku Forum

Vuoropäälliköllä ei tietoa Hesburger Turku Forum:in haittaeläintorjunnasta, eikä hän löytänyt siitä mainintoja myöskään omavalvontasuunnitelmasta. Asiakastilojen katossa olevan valaisimen ristikkokupu otettu pois, jonka johdosta avonaiset sähköjohdot ovat näkyvillä, jolloin pitkät ihmiset voivat koskettaa sähköjohtoja, jolloin syntyy sähköturvallisuusriski. Hesburger Turku Forum:in pehmytjäätelöstä on tullut ajoittain runsaasti ruokamyrkytysepäilyjä. Elintarviketutkimuksissa jäätelö on kuitenkin aina todettu pääsääntöisesti hyväksi. Hesburger Turku Forum:in tarkastuksessa 11.12.2012 on todettu, että pehmytjäätelökoneen kannen kulmasta on lähtenyt palanen, eikä kansi ollut enää täysin tiivis pehmytjäätelökoneeseen nähden, jonka johdosta mikrobit voivat päästä suoraan pehmytjäätelökoneen jäätelömassaan. Tuolloin annettiin määräyksenä Hesburger Turku Forum:lle, että pehmytjäätelökoneeseen tulee hankkia uusi tiivis kansi. Nyt suoritetussa tarkastuksessa kuitenkin havaittiin, että uutta kantta ei edelleenkään ole hankittu. Hesburger Turku Forum:in keittiön varaston ovi ja oven lukko oli jälleen rikottu, mutta tällä kertaa ovea oli paikkailtu ruuveilla kiinnitetyllä levyllä. Oven aukaisu kuitenkin ilman asianmukaisia ovenkahva hankaloittaa varastoon kulkua.

Terveystarkastajalle on tullut valituksia Hesburger Turku Forum:in epäsiisteistä asiakaswc:stä. Naisten asiakaswc:n lampun kupuun on poltettu tupakalla reikiä ja asiakaswc:n alaslasketun katon kattopaneeleita rikottu. Lisäksi alaslasketun katon kattopaneelit töhritty tussilla ja maaleilla, jonka johdosta katon puhtaanapidon havannointi on heikentynyt. Sekä miesten että naisten asiakaswc:n seinissä porausreikiä, jonka johdosta asiakaswc-tilojen puhtaanapito ja hygieenisyys on heikentynyt. Alakerran wc:hin menevien portaiden laatoitus osittain rikkoontunut. Hesburger Turku Forum:ssa rasvaisia ja likaisia ilmanvaihtoventtiilejä sekä -kanavia.

Hesburger Turku Forum:in keittiötilat olivat pääsääntöiset puhtaat, lukuunottamatta rasvaista lattiaa ja likaisia roskiksia. Keittiön lattian nurkissa oli myös pinttynyttä likaa. Asiakaspöytien pöytälevyjen alta löytyi purkkatolloja. Asiakaswc-tiloissa oli käytettyä wc-paperia heitelty jopa wc:n seinille. Työvälineet ja laitteet pääosin puhtaita muistaen, että rapatessa roiskuu. Tarkastuskäynti tehtiin vilkkaaseen lounasaikaan, joten työvälineet ja laitteet olivat sen mukaiset. Rasvakeittimessä ja parilassa pinttinyttä likaa ja rasvaa. Rasvakeittimen rasvaa ei rasvan likaisuuden perusteella ole vaihdettu vähään aikaan. Osa työvälineistä keittiön likaisella lattialla. Epämääräinen avoin rasva-astia astianpesukoneen vieressä. Hesburger Turku Forum:ssa omat siivousvälinevarastot keittiön ja asiakastilojen siivoukseen. Asiakastilojen siivousvälinevaraston katosta puuttui lamppu ja valaisimen kupu, jonka johdosta tilat olivat hämärät. Myös osa siivousvälinevaraston pistorasioista ei toiminut. Osa siivousvälineistä hieman huonokuntoisia ja likaisia. Hesburger Turku Forum:sta on tullut valituksia terveystarkastajalle ruoka- annoksista löytyneistä riesakuoriaisista. OIVA-tarkastuksella ei riesakuoriaisia löytynyt, mutta keittiö- ja takatiloissa oli runsaasti pieniä kärpäsiä etenkin avonaisissa roskiksissa. Myös keittiön lampun kupujen sisällä oli runsaasti kuolleita hyönteisiä. Haittaeläintorjunnasta ei ole tehty sopimusta minkään haittaeläintorjuntafirman kanssa. Hyönteisiä on hävitetty ajottain omatoimisesti hyönteismyrkyillä.

Keittiön roskiksissa ei ollut kansia ja roskiksista lenteli pieniä kärpäsiä ympäri keittiötä, jotka voivat aiheuttaa mikrobikontaminaatioriskin Hesburger Turku Forum:ssa oleville pakkaamattomille elintarvikkeille. Myöskään kaikissa asiakaswc-tiloissa ei ollut kannellisia roskiksia. 11.12.2012 tehdyssä tarkastuksessa on sovittu, että henkilökunnalle annetaan ohjeita käsihygienian merkityksestä. Tarkastuksessa havaittiin, että henkilökunnan käsienpesu tuntuu kuitenkin vielä välillä unohtuvan rahastuksen jälkeen. OIVA-tarkastuksessa vuorossa oleva vuoropäällikkö ei tiennyt mitään henkilökunnan terveydentilan seurantaohjelmaan liittyvästä kirjanpidosta, joten sitä ei voitu tarkistaa. Hesburger Turku Forum:ssa työskenteli henkilöitä, joilla ei vielä ollut hygieniaosaamistodistusta. Vuoropäällikön mukaan kyseessä oli lyhytaikaisia harjoittelijoita, jotka saavat työskennellä 3 kuukautta ilman hygieniaosaamistodistusta.

Hesburger Turku Forum:in keittiössä olevan hampurilaisten valmistuspöydän alapuolella oleva kylmävitriini (14,6C) sekä hampurilaisten valmistuspöydän yläpuolella oleva kylmävitriini (17,0C) liian lämpimiä helposti pilaantuville elintarvikkeille. Alapuolella olevan kylmävitriinin säätölämpötila ei näkynyt säätöasteikossa ja kylmälaite näytti jotain virhetilailmoitusta. Hampurilaisten valmistuspöydän työtaso on vuoropäällikön mukaan kuumennettu sähkövastuksella, joka aiheuttaa lämmön siirtymistä ympärillä oleviin kylmävitriineihin. Liian lämpimät kylmävitriinit todettiin sekä terveystarkastajan että Hesburger Turku Forum:in omilla lämpömittareilla. Pakastimessa olevia pakasteita ei säilytetä asianmukaisesti suljetuissa pakkauksissa. Kylmiössä runsaasti vanhentuneita salaatinkastikepusseja.

Seuraavaksi Ville saa valoittaa miksi nämä räikeimmät tapaukset on Turusta. 😉

Kommentoi Facebook-tunnuksilla

kommenttia

4 kommenttia artikkeliin ”Oivahymy.fi – parasta sosiaalipornoa 2013

  1. Aika mielenkiintoista, että tänään hakiessa ei löydy China Marketia eikä Forumin Heseä oivahymy-sivulta.

  2. Turussa tunnetaan myös tapaus ”roskiskinkki”, jossa ravintola jäi kiinni siitä että vihanneksia oli haettu lähimarketin roskiksesta. Tuoreempi tapaus on liha/ihmiskauppias herra A kolmella ravintolallaan ja lihakaupallaan. Kaveri kuulemma tapasi esitellä itsensä ”Se kuuluisa A”. Herra A pääsi nauttimaan valtion ylläpidosta. Kerran tuli käytyä, tilattu naudanleike oli kanaa.

    Ja urbaanilegendan mukaan jossakin mestassa olisi tarjoiltu tuoretta kanadan hanhea suoraan Ruissalosta, jäivät kiinni kun hanhisäkki levisi bussin lattialle.

    Tervetuloa Turkuun syömään!

Vastaa käyttäjälle mrj Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.