Digibisnesalan kootut virheet, osa 3

Nyt kun näemmä pääsin vauhtiin, niin tykitetään vielä samalle vuorokaudelle yksi hulvaton tarina. Tällä tarinalla oli mulle opetus ja se oli, että tarkista aina luottotiedot.

Tässä vaiheessa mun firmalla meni ihan kivasti. Mulla oli kiinteää alihankintahommaa, josta sentään maksettiin ja oma toimeentulo ainakin oli turvattu ja stabiili. Rahaa jäi vähän säästöönkin. Siitä huolimatta tämä jonkinlainen menestyksen alku oli niin nuori, että elin vielä mielentilassa ”otan vastaan kaikki mahdolliset työtarjoukset mitä saan.” Ja niinhän mä otin.

Mua lähestyi joulukuussa yksityishenkilö, jota kutsutaan nyt tässä tarinassa vaikka nimellä Matti. Matti kaipasi koodausta. Okei, mikäs siinä. Junaillaan Matille koodausta. Itse olin niin täyteen buukattu koodausta, etten voinut valitettavasti itse koodata Matille riviäkään, mutta onneksi mulla oli kontakteja. Sain Matin projektia varten hommattua koodarin ja homma alkoikin siinä joulukuun puolivälissä. Hintaluokka oli jo aika mukiinmenevä ja liikuttiin kuitenkin nelinumeroisissa summissa.

Matti halusi jonkinlaisen räätälöidyn sivuston, jossa liikelahjoja myyvät yritykset voivat tavalla tai toisella verkostoitua. En oikein ymmärtänyt tämän bisnesideaa, mutta pistin koodarin sitten tekemään sellaisen. Matilta tuli kaikennäköisiä muutosehdotuksia sivustoon matkan varrella, mutta kaikkeen tuntui löytyvän rahaa. Piti tehdä PDF-konvertteria ja vaikka mitä. Ok, ei se haitannut, vaikka kyseistä ominaisuutta ei ollut alkuperäisessä dokumentaatiossa. Matilla oli kyllä rahaa! Laitetaan satku lisää ja kaikki onnistuu.

Projekti oli alkoi olla valmis helmikuussa. Helmikuussa Matille tuli kuitenkin muitakin tarpeita ja hän teetti mulla pienemmän projektin, joka oli jonkinlainen koulukiusaamisen vastaisen järjestön sivut. Ei siinä mitään, sillä hinta oli ok ja pistin laskun menemään. Ensimmäinenkin projekti valmistui siinä samalla, joten laskutin molemmat yhtä aikaa.

Kootut selitykset alkoivat. Mulle on edelleen vähän epäselvää, että miksi Matti koki tarpeelliseksi kuitenkin pitää muhun niin aktiivisesti yhteyttä, koska selkeästi oli alusta asti aikeissa vain kusettaa multa ilmaista koodausta. Joka tapauksessa hän kuitenkin vastasi jokaiseen tiedusteluuni maksun viivästymisen syistä nopeasti ja selitykset olivat kaikkea maan ja taivaan väliltä, tyyliin: ”nyt lasku on varmasti lähetetty kirjanpitoon”, ”järjestö pitää ensin perustaa ja sitten se maksetaan”, ”järjestön perustajat käsittelevät laskun ensi istunnossa” jne jne jne. Luonnollisesti jossain vaiheessa laskut päätyivät perintään.

Tässä vaiheessa alkoivat kiinnostavat ajat. Tajusin nimittäin, että oikeastaanhan mä en tiedä tästä Matista yhtään mitään. Perintätoimisto tarvitsi lisätietoja perittävästä voidakseen yksilöidä hänet ja mun oli pakko selvittää ne itse. Onneksi Matti oli riittävän typerä kusettajaksi, että hän oli jättänyt jälkiä itsestään nettiin riittävästi salapoliisityötäni varten.

Mailiosoitteen perusteella löytyi myytävä auto. Automyynti-ilmoituksen perusteella löytyi puhelinnumero. Puhelinnumeron perusteella löytyi konkurssiin mennyt yritys. Konkurssiin menneen yrityksen perusteella löytyi osoitetiedot ja henkilötunnus. Keräämilläni tiedoilla löytyi kaikenlaista muutakin mielenkiintoista, kuten tapaus missä kyseinen henkilö oli rekisteröinyt eduskunta-asioihin liittyvän domainin ja vongannut sähköpostitse kansanedustajia liittymään kyseiselle saitille. Säikähtäneet kansanedustajat olivat tehneet tutkintapyyntöjä ja asiasta oli noussut vähän keskustelua.

Sain kerättyä melko vaivattomasti riittävästi materiaalia, jotta Intrum oli tyytyväinen. Tai sitten ei. Viikon kuluttua sain sähköpostiviestin: ”Henkilöllä XXX on ulosotossa yli 200 000 euroa, joten saataviesi perinnän onnistuminen on hyvin epätodennäköistä. Suosittelen perittävien saatavien kirjaamista luottotappioiksi.”

Samana päivänä kun sain tämän sähköpostiviestin Intrumilta, Matti tiedusteli tarjousta voisinko tehdä muutaman bannerin hänen tuttavansa senttihuutokauppasivustolle. En tehnyt. Koodauksen tehneelle alihankkijalle kuitenkin maksoin omasta pussistani – taas kerran.

Mietin muuten joskus vieläkin, pitäisikö jaksaa nähdä se vaiva, että roudaisin poliisiasemalle tuon koko tulostamani läjän noita tähän tapaukseen liittyviä sähköpostikeskusteluja ennen kuin mahdollinen petossyyte vanhenee. Ehkä nyt tämän vuodatuksen innoittamana käyn hakemassa kyseisen sähköpostinivaskan varastosta ja muistutan Mattia siitä kannattiko neljä vuotta sitten kusettaa.

Kommentoi Facebook-tunnuksilla

kommenttia