Digibisnesalan kootut virheet, osa 1

Koska kaikkia kiinnostaa valittaminen asioista, aion nyt aloittaa blogissani tulevan menestyssarjani koskien oman urani mokia, vaikeita asiakkuuksia, kusetuksia ja vastaavia. En mainitse yrityksiä nimeltä, koska se ei ole relevanttia, mutta kerron noin muuten näistä tapauksista sekä sosiaalipornon vuoksi että kertoakseni millaista speidelyä tällä alalla oikeastaan välillä on. Osa virheistä menee oman sinisilmäisyyteni piikkiin, osa orastavien burnouttieni pikkiin, mutta osa myös sen piikkiin, että asiakkaat eivät oikeasti ymmärrä mitä ostavat tai ovat yksinkertaisesti kusettajia.

Vaikka olenkin ollut alalla jo kymmenisen vuotta ja tehnyt esimerkiksi kumppanuusmarkkinointia jo 2000-luvun alusta lähtien tietämättä varsinaisesti mitä teen, alkaessani hankkia ihan oikeita asiakkaita olin oikeastaan aika lailla pihalla kaikesta. En osannut hinnoitella itseäni yhtään, kontakteja ei ollut yhtään ja kaiken lisäksi arvioin kaikki luvut aivan järjettömiksi ainoastaan siitä syystä, että kuvittelin uusyritystoimistolla olevan jonkinlaista näkemystä asioista. No, ei heillä oikeastaan ollut.

Lähdetään nyt vaikka siitä liikkelle, että olin arvioinut ensimmäisen vuoden voittoni 15 000 euroon ja maksoin sen perusteella ennakkoveroja ja YEL-maksuja puoli vuotta vaikka kyseisen puolen vuoden aikan oikeasti ansaitsin ruhtinaalliset 250 euroa + alv. Ehkä itse mokasin esittämällä liian vakuuttavaa, ehkä uusyritystoimiston konsultti vain oli oikeasti täysin pihalla alasta. Ennakkoveroista sain toki osan takaisin, YELeistä en. Ok, toki ne kerryttivät eläkettäni, mutta olisi siitä huolimatta helpottanut elämää olla maksamatta tuhansia euroja aivan suotta sen puolen vuoden aikana ihan vain sen takia, että mun oli annettu ymmärtää sen olevan välttämätöntä ja oikein.

Mutta otetaan valitussaagan aloitukseen yksi tuoreimmista tapauksista. Kutsun tarinaa nimellä:

Case: ”Oletko sä ollut mielisairaalassa tai vankilassa!?”

Tein päätoimisina yrittäjävuosinani paljon alihankintaa, koska se oli satunnaisiin asiakkuuksiin verrattuna turvallista, takasi välttämättömän toimeentulon ja mulla oli mahdollisuus poistua kotoani asiakasyritykseni toimistolle tekemään töitä, joka taas lisäsi työtehokkuuttani. Eräänä keväänä pääsin tekemään alihankintaa melko uuteen yritykseen, jossa toimenkuvani oli jonkinlainen web-kehittäjä. Käytännössä työnkuva kuitenkin oli aika vaihteleva ja tein lähinnä Word-dokumentteja, joissa presentoitiin ylihinnoiteltuja Facebook-strategioita. Tai oikeastaan ne eivät olleet edes strategioita, vaan kirjoitin esimerkkejä mitä ko. yrityksen Facebook-sivulla voitaisiin esimerkiksi julkaista. Tarjoushinnat näille olivat aivan käsittämättömiä. Tietääkseni yhtäkään kauppaa ei mennyt läpi.

Toiminta alkoi muuttua omituiseksi heinäkuussa. Laskutin tuntiperusteisesti, joten en kokenut tarpeelliseksi olla toimistolla aivan kokoajan. Tämä kuitenkin muodostui ongelmaksi, mutta asia käsiteltiin ja lupasin olla toimistolla enemmän, vaikka oikeastaan mulla ei ollut siellä oikein mitään tekemistä kun asiakkuuksia ei ollut. Sitten tapahtui kuitenkin mielenkiintoinen tapaus. Kyseisen yrityksen omistaja oli ohjeistanut mua käyttämään tiettyä julkaisujärjestelmää. En lähtökohtaisestikaan pitänyt kyseisestä järjestelmästä, koska tiesin sen olevan kankea, loppuasiakkaalle vaikea käyttää ja todella buginen. Omistaja kuitenkin piti järjestelmästä, joten en väittänyt vastaan vaan rakensin sivustot sillä.

Eräänä iltapäivänä sain puhelun, jossa mua käskettiin välittömästi mennä katsomaan mikä eräässä sivussa on vikana, koska ”asiakkaan sivustolla näkyy joku saatanan lelusivusto.” Olin puolessa tunnissa kotona ja selvitin ongelman melko nopeasti. Kyseisessä sisällönhallintajärjestelmässä oli ollut tietoturva-aukko, jonka vuoksi joku oli onnistunut hakkeroitumaan sinne ja yksinkertaisesti muuttanut base href:n osoittamaan tälle kyseiselle ”saatanan lelusivustolle.” Käytännössä joku oli päässyt lisäämään sivun HTML:ään rivin, jolla kyseinen domain ohjasi aivan väärään paikkaan. Korjasin sen ja varmistin, että moista ei käy toiste. Tämän jälkeen mut käskettiin kuitenkin toimistolle välittömästi kehityskeskusteluun.

Ennen kuin kuvailen tätä kaikkea muuta kuin rakentavaa kehityskeskustelua, voisin mainita, että juurikin tämän ”kehityskeskustelun” vuoksi edelleen joka ainoa kerta kun mä kuulen sanan kehityskeskustelu, mun keho psyykkaa itsensä jonkinlaiseen taistele-tai-pakene -tilaan. Jos mä voisin välttää kehityskeskustelut koko loppuelämäni ajan niin tekisin sen ihan vain siksi, että koko sana saa mut edelleen voimaan pahoin.

Saavuin toimistolle niin nopeasti kuin pääsin ja seuraavan kahden tunnin ajan istuin toimitusjohtajan ja jonkinlaisen talouspäällikön hiillostettavana. Koko äärimmäisen kehittävä keskustelu lähti liikkeelle siitä, että mua ryhdyttiin uhkailemaan oikeustoimenpiteillä ja kymmenien tuhansien korvausvaatimuksilla, koska mä en ollut pitänyt huolta tietoturvasta. Joka ei kuulunut mun työnkuvaan. Ja jota olisi voinut parantaa yksinkertaisesti käyttämällä mitä tahansa muuta sisällönhallintajärjestelmää kuin sitä, johon kyseisen yrityksen omistajalla oli jonkinlainen obsessio. Puhumattakaan siitä, että tämäntyyppisiä tapauksia varten yrityksillä on oikeusturvavakuutukset, mikäli asiakas oikeasti vetää herneen nenäänsä inhimillisestä virheestä. Ja mainittakoon vielä se, että mikäli yritys ryhtyy käyttämään avoimen lähdekoodin sovelluksia sisällönhallintajärjestelminään, niin silloin on ihan järkevää tiedostaa myös niiden tietoturvariskit.

Puolustuspuheeni oli aivan yhtä tyhjän kanssa, mutta olettaisin koko uhkailun olleen ainoastaan jonkinlaista oman egon pönkitystä tai muita kicksejä mitä mun haukkumisestani imettiin, koska lopulta tulimme siihen lopputulokseen, että heikon suoritukseni vuoksi mulle maksetaan kyseisestä kuusta vain puolet, mutta jonkinlaisena perverssinä kannustuksena kaiken ala-arvoisen ja epärakentavan haukkumisen jälkeen saisin muutaman euron palkankorotuksen ensi kuusta lähtien. Kuinka armollista! Ainiin, unohtuipa mainita tämä kuolematon lause, joka taloustyypin mielestä oli mulle tarpeellista sanoa: ”Oletko sä ollut mielisairaalassa tai vankilassa? OLETKO!? MIKS SÄ SIT TOIMIT NOIN!?” Ok, miten vain. En jaksanut vääntää vastaan vaan annoin olla. Leijuttuaan aikansa psykologianopinnoillaan ja analysoituaan mun fyysisen asennon muuttumista ”kehityskeskustelun” aikana sain elämäni teennäisimmän halauksen taloustyypiltä ja lähdin kotiin.

Tuli elokuu ja tuli syyskuu. Syyskuussa elokuun laskustani maksettiin jostain syystä n. 30%. Pikaisen selvityksen jälkeen kävi ilmi, että syynä tähän oli yksinkertaisesti se, että yrityksen tilillä ei ollut rahaa. Kiinnostavaa sinänsä, että mulle maksettiin mielivaltaisesti vain tuon verran kertomatta syytä ja syykin piti erikseen selvittää kirjanpitäjältä. Koko firma tuntui olevan pihalla siitä, että rahat olivat loppu.

Tuli lokakuu ja syyskuun saatavistani ei kuulunut mitään. Yrityksessä alkoi tapahtua kaikenlaista kiinnostavaa. Pidettiin mahtipontisia istuntoja siitä kuinka kaikki kääntyy paremmaksi ja yrityksen jalustalle nostettu jonkinlainen ”Facebook-markkinointiguru” piirteli fläppitaululle innovatiivisia visioita bussien kylkeen teipattavasta mainonnasta, joka tuntui lähinnä huonolta vitsiltä siinä vaiheessa kun yrityksellä ei ollut varaa edes maksaa palkkoja.

Omistajaa ei tässä vaiheessa juurikaan näkynyt enää toimistolla eikä tämä mut mm. vastuuntunnottomaksi kusipääksi haukkunut omistaja ilmestynyt edes yrityksensä kick-offiin. Toimistolla liikkui huhuja burn-outista ja mielisairaalaan päätymisestä. Vaikka ei saisi, koin tässä vaiheessa etäistä vahingoniloa asiasta, koska viimeksi pari kuukautta sitten mulle oli huudettu naama punaisena ja sylkipisarasuihkun saattelemana, olenko ollut mielisairaalassa.

Lokakuun aikana taloustyyppi katosi sanaakaan sanomatta. Yhtenä päivänä se ei vain tullut enää töihin. Lokakuun lopulla ilmoitin statuksestani sähköpostitse tiedustelevalle projektipäällikölle, että en ole enää tulossa toimistolle, koska firmalla ei ole varaa maksaa mulle. Yrityksen mentyä konkurssiin palkkasuhteessa olleet työntekijät – eli kaikki muut mua lukuunottamatta – saivat tietysti palkkaturvasta rahansa.

Mä sain luottotappioita melkein kymppitonnin.

Kommentoi Facebook-tunnuksilla

kommenttia

Yksi kommentti artikkeliin ”Digibisnesalan kootut virheet, osa 1

  1. No nyt on mielenkiintonen aihe! Välillä kyllä tuntuu, että juurikin tällä alalla sattuu ja tapahtuu. Itse veikkaan sen johtuvan esimerkiksi siitä, että tekijöitä on niin laidasta laitaan, kuten hintahaarukkaakin. Asiakas ei välttämättä tiedä tarpeeksi tarkkaan mitä on ostamassa, eikä osaa vaatia oikeita asioita ja olla hyvä asiakas.

    Jään odottelemaan uusia caseja haha.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.